Meijän pikkuipanat on kasvaneet mahdottomasti. Ylläoleva kuva on otettu huhti-toukokuun vaihteessa, jolloin karitsat olivat vajaan kolmen kuukauden ikäisiä. Noihin aikoihin pässykät erotettiin uuhikaritoista, pässit kun voivat tulla sukukypsiksi jo kolmen kuukauden iässä.

Tässä kuitenkin vielä juoksukilpailuja koko sisarusparvella

Kevään aikana meidän lambiteam on saanut vahvistusta. Tällä hetkellä lampolassa asustaa jo 30 määä-ää-eikun-määä-äätä; 22 suomenlammasuuhta ja 8 pässipoikaa nuo helmikuiset karitsat mukaan lukien.

Haaveilemme kasvattavamme valkoisten lisäksi myös harvinaisempia värejä, joten ruskeita ja mustia on hankittu jo 'ensitarpeiksi'.. mäyränvärisiä kun vielä joskus saisi . Ajatuksenamme on jatkossa myös itse 'jalostaa puhtaita värejä' eli ruskeille uuhille pyrimme käyttämään ruskeita pässejä, mustille uuhille mustia, jne. Meille on tarjoutunut tilaisuus saada laumaamme myös harvinaisempia kainuun harmaksia. Kattava infopaketti tästä suomenlampaan omasta populaatiosta vaikkapa täältä,

Harmaspässimme Matti ja Teppo ovat Antti- ja Lauri -linjoista. Näin ollen tulemme pärjäämään varmasti ensimmäiset vuodet tällä kaksikolla. Toivomme kovasti, että voisimme vaikuttaa positiivisesti kainuun harmasten pieneen populaatioon säilyttämällä ja vaalimalla tätä ihastuttavaa rotua omalta osaltamme mm. tarkoin harkituilla jalostusvalinnoilla.

Kasvaneen lambilauman ansiosta lampolamme alkaa näyttää jo oikealta lampolalta . Lampaamme asuvat 90-luvun puolessa välissä rakennetussa 40:n lehmän eristetyssä navetassa, jota olemme pikkuhiljaa siivoilleet ja rempanneet lampaille sopivaksi. Navetta on ns. traktorilla läpiajettava, tehokkailla ilmastointilaitteilla varustettu elementtinavetta, joka tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Navetta kun on suunniteltu traktorilla läpiajettavaksi isoine korkeine sisätiloineen ja isoine päätyovineen, on se sen ansiosta myös mukavan ilmava ja valoisa.

Tällä hetkellä uuhet asustelevat keskellä sijaitsevan ruokintapöydän toisella puolella. Pässit asustelevat Pässilässä, erillisessä tilassa, jossa aikoinaan säilytettiin mäskiä lehmille syötettäväksi.
Karsinat on rakennettu vanhoja lehmäparsirakenteita hyväksikäyttäen ruokintapöydästä sivuseinään kiinteiksi. Väliaidoilla karsinoita on mahdollisuus muuttaa pienemmiksi, esim. karitsointiaikoina. Muuten karsinat ovat isoja, 13-20 neliön kokoisia alueita, joissa asuu vaihtelevasti kolmesta yhdeksään lammasta. Tilaa siis ainakin vielä on mukavasti.

Kesän aikana on tarkoitus saada navetasta pikkuhiljaa kaikki perheen miesväen 'mopojen-ja-muiden-pärisevien' -rassausvehkeet muualle, joten lampola alkaa hiljalleen laajentua myös toiselle puolen ruokintapöytää ihan peräseinään saakka! Olemmekin laskeneet, että tähän nykyiseen lampolaan sopisi helposti 100:n uuhen yksikkö. Lampolan itäpään isot ovet avautuvat suoraan laitumelle, joten siihen suuntaan meillä on haaveena joskus maailmassa laajentaa kylmälampola, jonne pässit ja joutilaat uuhet pääsevät asustamaan. Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin ns. pitkän tähtäimen suunnitelmia, eivätkä tule toteutumaan varmasti vielä muutamaan vuoteen.

Meidän uuhiset ovat ulkoilleet koko kevään keleistä riippuen. Kerittiin koko konkkaronkka huhtikuussa, joten pari viikkoa sen jälkeen ainoastaan lämpimät päivät olivat ulkoilupäiviä.

Oprah ottaa aurinkoa

Sanni mahansa kanssa

Nyt toukokuulla on kaikki lambiset olleet pääsääntöisesti taas 'pirttiruokinnassa' Perustimme kolme astutusryhmää alkukuusta; ruskealla Pätkällä on kaksi morsianta, harmasMatilla myös kaksi ja valkealla Vikellä kahdeksan valkeaa uuhta. Toivoa sopii, että lokakuulla meille syntyisi taas monta, suloista karitsaa!

Meidän Pekka yritti kovasti iskeä silmää kiimoville uuhille Pässilän puolelta, mutta mitäpä tuo auttoi.. Emäntä ja Isäntä kun olivat sitä mieltä, että Pekan tärkein tehtävä on ottaa ihmisväeltä rapsutuksia vastaan. Ja olla hyvänä esimerkkinä nuorille pässipojille. Pekka on kyllä sukuselvä ja omaa idlas-numeron, mutta se on meidän lampolassa ihan vaan 'aliuna'; Pekka kun on sukulainen kaikille valkeille uuhille. Pekka tuli meille aikoinaan ns. kaupanpäällisinä, joten lemmikkipässin tehtävän se täyttää upean rauhallisen ja kiltin luonteensa ansiosta mainiosti. Ja eihän sitä tiedä, jos meille joskus tulisi sille sopivia morsmaikkuja! Pekka myös voitaisiin toisaalta myydä hyvään kotiin, siitoskäyttöön. Siis ehdottomasti eloon, ei lautaselle . Sopivan kodin löytyessä asiaa voisi harkita.

Toukokuu alkaa olla lopuillaan ja kevättöitä on tehty. Kuivia peltoja on osin kulotettu ja kunhan nuo loputkin pellot kuivahtavat, päästään ajamaan apulannat ja siemenet peltoihin. Suurin lohko, 4 hehtaaria, käännettiin viime syksynä. Loput, pienemmät lohkot on tarkoitus kääntää tulevana syksynä. Yhteensä peltoja on tällä hetkellä 12 hehtaaria, lisäksi tuttavan kuudelta viljellyltä hehtaarilta saadaan korjata sato tänä kesänä. Noiden lisäksi päästään viemään lampaita laitumelle Nurminiemeen. Syötävää riittänee siis koko kesäksi isommallekin porukalle! Toivotaan, että tulossa oleva kesä olisi heinänteon kannalta suotuisa, ja saataisiin mahdollisimman paljon kuivaheinää talteen myös talvea varten.

Ennen heinäntekoa meillä alkaa jo kuitenkin kiireet tuolla lampolan puolella; vuoden ensimmäinen pääjoukko alkaa karitsoida kesäkuun alkupuolella.

Vielä ne mahtuu rinnakkain.. eikun massukkain syömään.

'Iso ja komia ku pommikone'

Meidän Mammat on tosiaan jo melko muhkeita ja hieman pelkäämme, että isoja vuonueita olisi luvassa. Näinköhän ekakertalaisten astutusajan ruokinta meni sittenkin hieman yläkanttiin? Toivotaan parasta, että karitsoinnit menisivät kuitenkin ongelmitta. Tuttipulloja, tuttisankoja ja tuttiasennetta on kuitenkin jo jemmassa. Se SrayfoLamb on vielä kaupassa. Ja lehmän ternimaidot naapurin pakkasessa. Joten eiköhän me näillä eväillä pärjätä .

Vaikka astutusryhmät ja lopputiineet uuhet joutuvat olemaan vielä sisällä, on joutilaat pässit ja pässikaritsat aloittaneet laidunkautensa. Eipä tuolla ulkona ole vielä mitään muuta syömistä kuin kuivaa heinää ja vähin sitä 'vihreetä¨', mitä riivitään maasta ja puista. Mutta aurinkoa on yllin kyllin ja tilaa mellastaa raittiissa ilmassa . Pässit Pekka, Teppo ja pässipojat Voima, Urho sekä Sisu ovat ulkoilleet jo viikon ajan, yötä päivää. Onhan niillä ollutkin mukavaa! Kunhan tuo ruoho nousee kunnolla pelloille, pääsevät pässykät sitten ihan oikealle laitsalle. Alkavat pikkupojatkin kasvaa nopeasti, kun vihreälle pääsevät.

Oikealla Pekka ja helmikuinen karitsapässi Voima. Vasemmalla harmaspässipoika Teppo

Alkoi Paksupekkakin hoikkua, kun pääsi ulos reenaamaan..

Harmaspäkätti Teppo on kyllä metka pakkaus. Nuorena miehenä kokeilunhalu tuntuu olevan kova. Sitä ei tiietä, montako kertaa on pitänyt kokeilla, mutta kahtena yönä on herra taiteillut itsensä verkkoaidan yli, läpi tai ali laitumen puolelle. Ruoho kun on ihan oikeesti vihreämpää sillä puolen. Ensimmäisenä aamuna ikävä toisia oli niin kova, että pikkuherra 'seistä kanotti' portin ulkopuolella pää verkon sisäpuolelle työnnettynä ja mäkätti surkeana, kun oli jäänyt ikäänkuin seuran ulkopuolelle. Tänä aamuna herra makoili jo tyytyväisenä, maha killollaan tuoretta nurmea laitumella vähän kauempana aitauksesta, jossa muut mutustelivat tympeinä kuivia heiniään. Saatiinhan me Teppo ruotuun helpostikin, tämä herra kun seuraa sinistä raksuämpäriä vaikka pihapetäjään . Tämän päivän ohjelmaan kuuluu kuitenkin sähkölangan virittäminen verkkoaidan alaosaan. Jännityksellä jäämme odottamaan, millä puolella aitaa Teppo istuu huomenaamuna!

Että tämmöisiä turinoita toukokuulta, ja vähän keväältäkin. Nyt vain odotellaan, että nämä helmikuiset karitsat kasvavat ja lopputiineet uuhiset synnyttäisivät uusia pikkuisia.

Aranda ja Amorella, meidän uuhikaritsat odottavat jo kovasti leikkikavereita.. pääsisi ulos kisaamaan isommalla tyttöporukalla ja olemaan vähän isosiukkuna pikkuisille..

...joten: 'HALOOOO!! Näkyykö siellä vielä ketään?? Määää en näääää....'

Ai niin.. lopuksi pakko laittaa vielä yksi kuva...

En ole ennen ottanut taiteellista kuvaa kakasta, mutta yllä ois nyt semmoinen! Tai tiiä häntä taiteellisuudesta, mutta aika hieno se on joka tapauksessa... tuollainen kulotettu hevonkakkara .

Odottavan aika on pitkä, niinhän sitä sanotaan. Maanantaina alkoi kuitenkin vihdoin ja viimein tapahtua. Osattiin pitää meidän ÄitiUuhta silmällä, kun ruokahalu oli alkanut heiketä ja muoriska alkoi karsinassaan petin tekoon; kauhoi, kuopi, meni maate. Nousi ja teki taas uuden pesäkolon, kun edellinen ei kelvannutkaan. Iltapäivällä kahden pintaan menivät sikiövedet. Taas odoteltiin. 'Oppikirjoissa' sanotaan, että parin tunnin sisällä pitäisi ensimmäisen karitsan putkahtaa maailmaan. Hermostutti, kun kaksi tuntia oli mennyt, eikä ketään kuulunut ei näkynyt. Muori oli rauhaton, supisti selvästi, mutta ei työnnättänyt.

Istuskelin Raisan vierellä ja kyhnyttelin, kunnes muori alkoi ensimmäistään pukertamaan. Pikkuinen uuhikaritsa teetätti melkoisesti työtä, se oli nimittäin tulossa selkä edellä. Olin ehtinyt selaamaan lainaksi saamaani maailman-parasta-opusta kannesta kanteen tässä odotusaikana ja jostain syystä varsinkin syntyvien karitsojen virheasentoja -sivut oli selattu useaan otteeseen. Huomasinkin melko pian käsikopelolla, että sieltä on nyt tulossa se ensimmäinen, ja tietysti ihan väärässä asennossa. Eikun kääntämään, että mahtuisi tulemaan. Kohtuullisen pitkällisen ähräyksen jälkeen meijän lampolan ensimmäinen pikku karitsa, terhakka Aranda, näki päivänvalon!

Arandaa kuivaksi nuollessaan, oli seuraava Raisan jälkeläinen kiirehtimässä maailmaan. Sekin väärässä asennossa. Ja koska kyseessä oli jääräpäinen pässipoika, piti maailmaan yrittää takapuoli edellä. Senhän tietää, että siitä ei tule muuta kuin sanomista. Taas tarvittiin synnytysapua, kun piti yrittää niitä takajalkoja saada tulemaan ulos ennen takapuolta. Onnistuttiin viimein ja niin oli kaunis mustavalkoinen Urho maailmassa..

Urhon jälkeen meillä tuli hoppu, kun syntymässä oli kaksi karitsaa samanaikaisesti; isompi uuhikaristoista Amorella sekä suruksemme kuollut pikimusta pässipoika. Saimme Amorellan ulos vaivoin, sitten oli enkelikaritsan vuoro.

Vierähti tunti ja äitiuuhi rauhoittui hoitamaan pienokaisiaan. Ohjasimme vastasyntyneitä tisulle, kaikki kolme oppivat syömään ja saivat tuikitärkeät ternit osakseen. Ajattelimme, että nytkö se onkin ohi, mitä on niin pitkään jännitetty?

Karitsointi jatkui kuitenkin, seuraava olikin sitten lujassa. Ja väärässä asennossa, vain toinen jalka näkyvissä. Taas piti yrittää oikoa kinttuja ja löytää pää. Ei löytynyt päätä vaan pylly. Iso pässi, Voima, syntyi myös takapuoli edellä maailmaan. Emällensä tämän pojan poikiminen oli rankka, tyyppi oli sen verran iso. Varovasti avustamalla saimme ison pässin maailmaan. Isännän kanssa ihmettelimme isoa vuonuetta. Kuutosista olimme kuulleet, viitosetkaan eivät ole kovin yleisiä. Harmittelimme edelleen pikkupässin poismenoa, toisaalta totesimme, että neljäkin karitsaa on yhdelle uuhelle aika iso katras hoidettavaksi. Kaikki karitsat olivat olleet hyvin jalkeilla, syöneet ja juoneet, ensimmäiset jo vetelivät unta kuulaansa lämpölampun alla. Me, uunituoreet lampurinalut, juttelimme syntymän ihmeestä ja taivastelimme niin 'valmista' eläinlasta. Koira kun on niin paljon pidempään avuttomampi käärö lampaan lapseen verrattuna, joka jo parin tunnin ikäisenä loikkii ja tekee juoksupyrähdyksiä, joskin vielä vähän hojeltuvin jaloin.

Tunteroisen siinä istuttuamme huomasin ÄitiUuhen hännän alta punkautuvan sikiöpussin! Siis ei voi olla! Mistä näitä karitsoja oikein riittää?? Viimeinen Raisan pikkuruinen, valkea pässipoika, oli putkahtanut maailmaan. Vaikka ÄitiUuhi oli väsynyt, jaksoi se vielä kuivata viimeisenkin jälkeläisensä. Autettiin pikkupoikakin tisulle ja toivottiin, että karitsoiminen olisi vihdoin ja viimein ohi.

Ja niinhän se sitten onneksi olikin.. Iltayhdeksään mennessä tilanne oli seesteytynyt, jälkeiset olivat irronneet, kaikki karitsat syöneet massunsa täyteen ja emäkin alkanut syödä ja juoda. Päätimme, että nyt mennään itsekin syömään ja palataan tarkistamaan tilannetta ennen lyhyitä yöunia.

Tämän näköiset epelit jätimme Raisan hoiviin karitsakammariin..

Pikkuinen uuhikaritsa Aranda

Oikea 'pässi', pikkuinen Urhopoika

Toinen uuhikaritsoista, Amorella

Iso pässipoika Voima

Ja vimppavillahousu Sisu

Puolen yön aikaan lampolaan palattuamme koimme melkoisen järkytyksen. Karitsakamarissa kävi melkoinen jytinä, kun ÄitiUuhi puski ja nakkeli pikkuista Sisua, viimeksi tullutta rääpälettä. Ihmettelimme kovasti asiaa ja ounastelimme, josko pikkuisessa on joku vika, jonka ÄitiUuhi meitä paremmin tietää. Kolmeen asti yöllä valvoimme lampolassa tilannetta seuraten. Pikkuinen Sisupussi nousi aina vyörytyksen jälkeen jaloilleen, hieman hoippuroi ja yritti sitkeästi tisulle. Pidimme emää kiinni, jotta pieni sai syödäkseen. Komensin sitten Isännän sisälle nukkumaan, turhaan molemmat asiaa surimme. Valvoin aamuseitsemään, pikkuista Sisua suojellen ja välillä ÄitiUuhesta kiinni pidellen, jotta Sisu pääsi syömään. PikkuEpeli oli oikein terhakka enkä sitä yön seuratessani osannut ollenkaan arvata, mistä voisi olla kyse. Sairas se ei ollut, hyvin elinvoimainen ja terveen oloinen, yhtä reipas kuin muutkin.

Isäntä tuli aamunavettaan seitsemän jälkeen ja tilannetta hetken pohdittuamme teimme päätöksen ottaa Sisu äidiltään 'pirttiruokintaan'. Raisa alkoi jo hermostua ja kohteli kovakouraisesti muitakin karitsoitaan.

Tuossa se nyt juoksee jaloissa muun perheen keskellä. Tai tällä hetkellä nukkuu cavojen kanssa yhdessä kasassa  jalkojeni juuressa, tuolin alla. Olen sille äiti. Varmaan vähän omituinen, mutta eivätkö ne äidit joskus olekin junnujen mielestä vähän outoja? Sisu saapi asua sisällä niin pitkään, että ruokintavälit ovat vähän pidemmät. Sitten tehdään herralle oma boxi karitsakamariin, sisarustensa viereen. Mietittiin jopa, että josko otettaisiin äitinsä huomasta myös suurin pässipoika, Voima. Niin riittäisi Raisallakin maitoa paremmin kolmelle karitsalleen, kun kaksi pässykkää on keinoruokinnalla.

Yritimme tänään, kun poika oli vähän vahvistunut, tarjota Sisua äidilleen hoidettavaksi, mutta sama puskemisrumba meinasi käynnistyä taas. Sisarustensa joukkoon ei Sisua siis ikävä kyllä voi palauttaa niin kauan, kun ne ovat äidillään hoidossa. Kunhan lambibambit vierotetaan, pääsee Sisukin sisarusparveen takaisin jylttäämään.

Jotta se lampaana olo ei ihan unohtuisi, saa Sisu kuitenkin kulkea ruokintojen yhteydessä ja muutenkin välillä lampolan puolella. Oli se pikkuinen pässykkä niin hellyttävä, kun juoksi uuhien ruokintapöydällä kahtaalleen, välillä komennellen, että 'PÄÄÄ!! Syökäähän Eukot!! Tai tääääältä pesee!'

Pikkupojalla näkyi olevan myös REC-nappula päällä.. Se katseli tarkasti, kun uuhet puputtivat heiniään ja selvästi yritti matkia. Kovin suurta arvostusta ne heinänkorret eivät tosin vielä saaneet. Välillä Sisu juoksi jalkoihini, yritti pökkimällä lahkeitani saada maitohanat avautumaan ja päkätti, että nälkä ois jo hälläkin..

Ihanasti nuoret uuhet suhtautuivat pikkuiseen otukseen, vaikka se pinkoi ja hyppeli niiden ruokapöydällä. Pääsääntöisesti uuhiset työntelivät turvillaan pientä kauemmaksi lautaseltaan, monet vain haistelivat hellästi yrittäen ottaa selkoa, mikä ihme kummajainen tämä pieni lampaan näköinen mutta ihmiselle tuoksuva olio oikein oli.

Aikansa riehuttuaan pikkupässykälle tuli väsy ja siihen se sitten kuukahti uuhien ruokintapöydälle heinien päälle nukkumaan siksi aikaa, että isäntäväki sai ruokinnan valmiiksi. Emäntä koppasi pikkuisen kainaloonsa ja toi sen pirttiin nukkumaan, omaan pesäkoloonsa..

Että tämmöinen alku meillä, 'amatöörilampureilla'. Ensimmäinen karitsointi ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Vaan eipä se haittaa, paljon opittiin ja kertarytinällä. Nyt vain peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki menisi hyvin. Pikkuiset kasvaisivat isoiksi lampaiksi, jopa Sisu, jonka elämän alkutaival oli vähän kivikkoinen.

Meijän Uuhiset saivat nimittäin vieraakseen erittäin hurmaavan herrasmiehen. Mr. Häntäheikki on hyvin innokas NaistenNaurattaja ja menosta päätellen on hyvinkin todennäköistä, että kesäkuun alkupuolella meillä isännän kanssa alkaa pätkätöiden sijaan pätkäyöt. Ensimmäisten karitsojen oletetaan syntyvän tuolloin. Herra paiskii töitä vielä parisen viikkoa Teerivaarassa ja palailee sitten takaisin kotikonnuilleen keräämään voimia . Omakin pässinpää meillä on haaveena. Tämä pikkuinen urho on vasta tilauksessa, syntynee vasta maaliskuussa. Toivottavasti kyseinen uuhi pyöräyttäisi myös pässikaritsan, että saadaan sitten meillekin se ikioma pässipoika!

Albert toi tullessaan myös muutaman uuden uuhen. Nyt Tarjan, Minan, Nannan, Kristan ja Sannin lisäksi lampolassamme mäkättävät Lempi, Siiri, Pilvi ja Oprah.

Osaattekos arvata, minkä nimen noista edellämainituista tämä rouva sai?

Uudetkin uuhet ovat sopeutuneet todella hienosti. Eivät vielä ole ihan 'käsikesyjä' Lempiä lukuunottamatta. Lempi näyttäisi olevan oikea 'KristaKakkonen'; koko ajan syliin punkautumassa. Ihana halittelija, joka työntyy ihan oikeasti syliin; puskee päätä kainaloon tai olkapäälle ja märehtii siinä silmät puoliummessa rapsutusta kuunnellen. Kyllä tuolla lampolassa ämpärin päällä istuessa vierähtää tovi jos toinenkin lambien kanssa raataillessa.

Lambit ovat saaneet pitää villansa loppuvuoteen asti, kun ensin ulkoilivat päivittäin ja sitten asustivat vielä navetan 'kylmällä puolella'. Kun lampaat pääsivät yhden hevosen asuinkaveriksi lämpimämmälle puolelle, tuli keritseminen ajankohtaiseksi. Muutama ehti jo kyselemään minulta, että ossaatkos keriä. Vastasin, että en tiiä, kun en ole koskaan kokeillut. KristaParka joutui ensimmäiseksi koekaniiniksi. Hän oli selvästi sitä mieltä, ettei se Emäntä taida osata. Muutaman reiän sain lammasrievun nahkaan niillä keritsimisvehkeillä. Hiljalleen homma alkoi kuitenkin luonnistua eikä kolmen viimeisen lampaan taljaan tullut yhtään ainutta koloa . Hienosti keritseminen sujui, Isännän kanssa yhteistyössä. Myös sorkat saivat täydellisen manikyyrin, joten mikäs on taas Mamman Lambeilla ollessa.

Aikamoisia monstereita meidän Uuhiset olivatkin ennen keritsemistä...

...mutta näin nättiä tyttäriä niistä sitten loppujen lopuksi sen kauhian villamäärän alta paljastui! Ei se keritseminen sitten tosiaan niin vaikeaa ollutkaan. Ensimmäisen lambin kanssa saatiin tuherrettua melkein kolme tuntia, viimeiseen meni sorkanhoitoineen vajaa tunti. Saattaa minusta tulla sittenkin keritsijä!

Nyt kun Tyttäret ovat noin nättejä, on ajankohtaista käydä hakemassa se PässiPoika kylään. Toivotaan, että keväällä meidän jokaisella UuhiMammalla olisi karitsoita. Laittelen siis uutisia ja kuvia, kun se Casanova on meijän uuhilaumaan asettunut.

Nyt määäää lähen kahaville ...